Tunnustusta Etelän osaajille
Lentopalloliitto palkitsi EM-kisojen yhteydessä lajin vaikuttajia ja taustahenkilöitä. ESLA:n alueen puheenjohtaja Hannu Vuola liitettiin arvostettuun Hall of Fameen ja Antero Tapolalla myönnettiin kultainen ansiomerkki!
Lämpimät onnittelut ja kiitos upeasta työstä lajien eteen.
Hannu Vuola
Hannu Vuola on pistänyt itsensä likoon pelaajana, Lentopalloliiton ja lajin erilaisissa luottamustehtävissä. Etenkin Beach Volley on ollut hänen sydäntänsä lähelle, ja mies on nähty vuosien mittaan luomassa vahvaa organisaatiota lajille ja järjestänyt taustoja kilpailutoiminnalle. Vuola oli vahvasti mukana, kun Suomeen saatiin vuonna 2012 ensimmäinen biitsin ammattilaistalli. Suomeen beach volley alkoi vakavasti rantautua 1990-luvulla, ja Vuola oli pistämässä toimintaa vauhtiin.
Nykyään hän on ESLA:n eli Suomen lentopalloliiton eteläisen alueen puheenjohtaja sekä liittovaltuuston jäsen, joka on ollut hankkimassa pääkaupunkiseudulle biitsin sisähalleja ja myös yhden naapurimaahan Tallinnaan.
Beach Volleyn historian hienoin kilpailusarja kotimassa on ollut lajin Suomen kiertue, jonka järjestelyt mainioita tv-lähetyksiä myöten sai kansainvälisiltä osanottajiltakin suurta kiitosta. Vuola on ollut visioimassa näkemystä siitä, että beach volley kuuluu nuoria kiinnostavien uusien lajien joukkoon.
Hannu Vuolalla on myös vankka tausta lentopallosta, jossa on edustanut vuosien mittaan useita seuroja.

✨KULTAINEN ANSIOMERKKI – ANTERO TAPOLA✨
Lentopallo ei ole pelkkää kovaa tulosurheilua, vaan laji voi tarjota kaikenikäisille elämyksiä ja yhteisöllisyyttä, vaikka ei pelaisikaan aivan liigatasolla.
Antero Tapola oivalsi, mitä mahdollisuuksia harrastelentopallo tarjoaa. Tapola ei jättänyt visioita omaksi tiedokseen, vaan oli rakentamissa pitkäjänteisen päämäärän, joka antanut tuhansille pelaajille vuosikymmenten mittaan matalan kynnyksen mahdollisuuden osallistua lajiin omilla ehdoillaan. Tapola kannusti kokoamaan joukkueita ilman sarjavelvoitteita, mutta saamaan kuitenkin aidosti kilpailullisen ja yhteisöllisen ympäristön.
Tapola kehitti lentopallon harrastesarjan Viking Line Cupin ja beach volleyn vastaava turnaus kulki Viikkarin nimellä. Etelä-Suomen lentopallojaoston piirissä heräsi ajatus uudesta, joustavammasta kilpailumuodosta – sellaisesta, johon joukkueet voisivat osallistua oman aikataulunsa ja kiinnostuksensa mukaan, kun esimerkiksi alasarjoissa joukkueeseen sitoutuminen koko kaudeksi olisi ollut hankalaa.
Tapola on saanut mukaan hyviä järjestäjiä ja voi tyytyväisenä odottaa, että Harraste Cup toimii mainiosti rakennetulta perustalta.
Merkki annettiin Tapolalle lauantaina miesten lentopallon EM-kisojen yhteydessä Nokia Arenalla Tampereella👏

Teksti: Markus Karjalainen, Toni Flink
Kuvat: Johanna Oikarinen
