Skip to Content
Kansainväliset kilpailut

Suomen naisten istisreissu Osloon

Suomen naiset saivat kutsun 24.1.-26.1.25 Osloon, jonne on perustettu vuosien tauon jälkeen naisten ja miesten maajoukkueet istumalentopalloon. Tämän vuoden toukokuussa Norjassa ollaan järjestämässä myös B-sarjan EM-kilpailut. Suomellahan ei ole ollut naisten maajoukkuetta kahteen vuoteen Lentopalloliiton tehtyä päätös jättää maajoukkue täysin ilman rahallista tukea. Tämä ei ole kuitenkaan vaikuttanut pelaajien haluun treenata, kehittyä ja pelata kansainvälisiä pelejä. Näin ollen entisen maajoukkueen pelaajat alkoivat suunnitella reissua. Kaikilla ei ollut mahdollisuutta lähteä reissuun taloudellisista syistä tai esim. työkiireiden vuoksi. Lentopalloliitosta kysyttiin tukea myös tähän yksittäiseen reissuun, mutta vastaukseksi saatiin yhä ehdoton ei. Lentopalloliitto on ilmoittanut tukevansa miesten lentopallomaajoukkueen toimintaa sekä beachin kehittämistä.

Reissuun lähdettiin siis omakustanteisesti viiden naisen voimin. Porukkaan kuului kolme entisen maajoukkueen runkopelaajaa (Annukka Jäätteenmäki, Hanna-Maria Sariluoto ja Petra Pakarinen) sekä kaksi potentiaalista tulevaisuuden istispelaajaa (Sini Suurmäki ja Nora Mustonen). Se, onko heillä koskaan mahdollisuutta päästä kokemaan maajoukkuetoimintaa, jää nähtäväksi. Perjantai-iltana ehdimme käydä tutustumassa Oslon keskustaan ja kokemassa talvinen vesisade. Lauantaina treenasimme neljä tuntia Norjan naisten maajoukkueen kanssa. Ensimmäisissä harjoituksissa treenasimme Norjan maajoukkueen valmentajan johdolla. Toisiin treeneihin vetovastuuseen pyydettiin meitä. Suunnittelimme treenejä, joihin kuului paljon pallonkäsittelyä ja liikkumisen harjoittelua. Norjalaiset olivat hyvin tyytyväisiä opittuaan uusia treenejä. Treenin lopuksi pelattiin sekajoukkueilla. Suomen ja Norjan naisten lisäksi viikonloppuun osallistui kaksi tanskalaista naispelaajaa sekä Tanskan miesten maajoukkue. Sunnuntain turnauspäivään osallistui lisäksi yksi norjalainen seurajoukkue sekä yliopisto-opiskelijoista koottu joukkue.

Sunnuntain turnauspäivä oli Suomen naisille oikein menestyksekäs. Saimme joukkueeseemme vahvistukseksi Norjan naisten joukkueen belgialaistaustaisen pelaajan. Turnauksessa pelattiin aluksi alkusarja kahden lohkon kesken. Ensimmäisessä ottelussa kohtasimme Norjan miesten maajoukkueen, jolle hävisimme selkein lukemin. Yliopistonuorten joukkueen voitimme, joten sijoituimme oman lohkomme kakkoseksi saavuttaen ensimmäisen tavoitteemme. Semifinaalissa kohtasimme toisessa lohkossa ensimmäiseksi sijoittuneen Tanskan miesten maajoukkueen, jolle hävisimme ensimmäisen erän. Toisessa erässä saimme sekä hyökkäyksemme, että torjuntamme tehokkaammiksi, kun taas Tanskan miehet alkoivat hieman hermoilla. Kolmannessa erässä taistelimme jatkopisteille asti ja käänsimme ottelun voitoksemme. Koko joukkueemme pisti parastaan ja taisteli aina loppuun asti. Finaalissa kohtasimme taas Norjan miesten maajoukkueen, jolle hävisimme, kuten aamullakin. Näin sijoituimme kuuden joukkueen turnauksessa hopeasijalle ja saimme matkustaa kotiin pokaalin kanssa. Olimme oikein tyytyväisiä pelaamiseemme turnauksessa. Turnausjärjestäjät olivat hieman yllättyneitä siitä, millaisen joukkueen vieraakseen saivat.

Viikonloppu istiksen parissa oli kaikin puolin antoisa ja suuri kaipuu pelikentille toki heräsi. Saimme moneen otteeseen kutsun Norjassa järjestettäviin EM-kisoihin. Etenkin norjalaiset olivat kovin hämmästyneitä siitä, että Suomessa istumalentopallon maajoukkue jää täysin ilman rahallista tukea. Norjassa kaikkien lajiliittojen on osoitettava tietty prosenttiosuus rahasta paraurheiluun. Tässä on vielä Suomessa kehitettävää.

Petra Pakarinen

Kuvat: Johan Grønlie/Johan Groenlie on web pages etc and my instagram on social media; @johan_foto

Back to top